perjantai 11. joulukuuta 2015

Eggnogit valmiina, kisakuume nousee, kettuilua

Eggnogia kookosmaidolla ja perinteisesti.
Tuo kookosmaitoon tehty on erityisesti laktoositonta kaipaavalle.
Tänään on Kariston glögi- ja makkarakisa.
Keittelin eilen illalla juomat valmiiksi. Vähän piti maistella, 
onko alkoholi kohdillaan. Hyvältä maistui.


Tein kolmessa eri erässä, koska kananmunankeltuaiset vaativat
alertina oloa, etteivät sakkaannu.
Tässä tavisohje, tästä tulee noin neljälle hengelle.

EGGNOG

4 dl punaista maitoa
2 dl kuohukermaa (laktoositonta)
3 munankeltuaista (luomua)
6 rkl sokeria
vaniljatanko
1/ tl muskottipähkinää 
1/2 dl vaaleaa tai tumma rommia
1/2 dl viskiä

Laita maito, kerma, 3 rkl sokeria, muskottipähkinä ja vaniljatanko kattilaan. Kuumenna niin, että
neste alkaa höyrytä. Sekoita koko ajan, nosta pois kun alkaa kuplia.
Vie ulos jäähtymään.
Sillä aikaa kun seos jäähtyy, vatkaa keltuaiset ja 3 rkl sokeria vaahdoksi.
Kun maito/kerma on viilentynyt, ota vaniljatanko pois, sekoita munankeltuaisvaahto sekaan.
Nyt tulee vaihe, jossa pitää olla tarkkana.
Laita koko satsi kattilaan ja kuumenna taas höyryämisvaiheeseen. 
Sekoita koko ajan pienellä lämmöllä, valmista on kun seos alkaa paksuuntua.
Jos tässä vaiheessa seos kiehuu kuplien, munat kokkaroituu.
Minulle kävi kookosmaidon kanssa niin. Mutta vinkki,
bamixilla muutama minuutti vauhtia ja kokkareet lähti.
Ota liedeltä ja jäähdytä kylmäksi.

Lisää alkoholia maun mukaan. Tuo ohjeen määrä tuntui sopivalta.
Pidä viileässä ainakin kolme tuntia. Minä pidin yön yli.
Laita lasiin, ripottele muskottikukkaa päälle.

Tämä on tosi täyttävää tavaraa, munaa, kermaa, maitoa... pari desiä per vieras on riittävä.



KOOKOSVERSIO
1 tölkki (400 ml) kookosmaitoa
6 rkl sokeria
3 keltuaista (Luomumunia)
1/2 tl muskottikukkaa
vaniljatanko
1/2 dl vaaleaa rommia
1/2 dl viskiä

Tee kuten edellä.
Kookosmaito jähmettyy tosi herkästi.
Ota huoneenlämpöön muutamaa tuntia ennen tarjoilua.
Tämä oli myös oikein hyvää.

Mieheni Manu valmisteli salaatit, edessä hirvi/peura- metwurstia.
Lisäksi tulee saaristolaisleipää, Heinolan Pekan kylmäsavulohta ja siemennäkkäriä.
Jokainen kisaaja tuo kilon lihaa jauhettuja ja maustettuna (suoli on illan isännältä) + omatekoinen glögi.
Kaikki alkaa olla valmista.

Lampaan selkävoitto!
 Ketuille on käynyt kepulisti lampaan kanssa ;-)
Tarkoitus oli tehdä keramiikassa mustalammas tarjoilukulhon vartijaksi.
Ei tullut mustaa, mutta ketut pelittävät kyllä.
Tein tällaisia kettuja mökille isoon katajaan roikkumaan. 
Pääkettu (iso) on vielä Eevastiinan uunissa.

Kuka saakaan jouluksi lahjan mukana kettulaisen kuuseensa aattona?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti