keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Kesä saa tulla, yrtit kasvihuoneeseen, Juhannuksen 2016 suunnittelua

 Puuhastelua mökillä kesää odotellessa.
Tyttäreni lähti vaihtoon viime heinäkuussa ja nyt on
enää kaksi viikkoa kun Australian tuliainen laskeutuu Suomen kamaralle.
Täysi-ikäinen nuori nainen haaveilee jo juhannuksesta mökillä.
Tässä kohtaa tunne helpotusta, ettei lapseni ole saanut
kammoja lapsuuden pitkistä "pakkomökkilomista".
Vaan enemmänkin traditiot tuntuvat jatkuvan ja oman aitan
sänky kutsuu.

 Thaihuussin polku sai reunukset äsken.

 Matkalla piti poiketa hakemassa ensimmäiset yrtit ja
pari tomaattia kasvihuoneeseen Kaijansinkon puutarhalta.
Mielestäni siellä on paikkakunnan parhaimmat taimet.
Nyt sitten vaan yöksi kynttilä lämmittämään ettei pienoiset
palele.
Kissanainen valvoo tänä kesänä kasvua.
Istutin jo kaksi viherminttua, jotka tuoksuvat taivaalliselta.

Juhannusaattona klo 12 mökkiläiset kokoontuvat aatonviettoon
muutamaksi tunniksi. Olympialaiset Pertunmaa vastaan Mäntyharju on leikkimielinen, hurja juhla.
Huomaa - tänä kesänä jo 24, juhlavuosi.
Viime vuonna juhlat oli meidän mökillä ja väkeä vauvasta vaariin 
noin 60 henkeä.



Jahas, kuka saakaan tänä vuonna Rievelin Jussin?

maanantai 9. toukokuuta 2016

Pizzauuni tulille, pizza oven 2016

Nyt on kesä-aika sitten julistettu alkaneeksi. 
Pizzauuni sai tulikasteen talven jälkeen ja välttyi  
halkeamilta. Tämän kesän juttu on tehdä pelti uunin eteen ja
kehittää uusia reseptejä.

Kahden tunnin lämmitys ja mittari näyttää 250 - 300 astetta.
Hiilet työnnetään hevosenkengän muotoon reunoille ja
avot - pizza kypsyy muutamassa minuutissa. Mukavaa hommaa
seurustelun ohella.

Kuusi pizzaa ja kaikki meni kuin kuumille kiville. Reuna on rapea,
tosin pohjasta tuli hieman paksuja, koska taikina oli
kylmästä säästä johtuen jähmeää kaulittavaksi.

Viimeisiä paloja viedään.


 Vähän oli talon emännällä väärä vaatetus.
Pääasia että kynsilakka varpaissa sopii paidan väriin.. 



Pizzauuni ja Gaudipenkki selvisivät taas talvesta ilman vaurioita.
Mitähän tänä kesänä keksinkään tehdä?