sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Tallinnan vinkki ja Villa Rievelin Joulunodotusta 2017

Mielenkiintoinen vinkki pikkujoulumenijöille Tallinnaan. 
Jos olet käynyt piipahtanut Viru-hotellin KGB- kierroksella, tässä on kiva pikku lisävinkki.
Vanhassa kaupungissa, lähellä Raatihuoneen aukiota on loppukesästä avattu KGB:n kuulustelupoliisiaseman museo. Pieni, mutta kiva lisä Tallinnan reissulle viidellä eurolla.


Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Tässä esimerkki.
Kuten myös edellinen standin kuva. 
Dokumentaristin tai valokuvaajan taidonnäyte. Tykkään.


Osoite on Pagari 1, mutta sisäpihalle ei tartte mennä.
Menin paikalle taksilla ja vanhempi taksigentleman kertoi minulle
matkalla satamasta paikan historian ja paljon muutakin.
Joulunaika alkoi Villa Rievelissä.
Luvattoman pitkiä ovat olleet tässä kohdin elämää
käynnit mökilläni.
Mutta tästä se alkoi.
Joulun suunnitelmat etenevät uusin kuvioin.

Vanhat risukartiot tulivat tiensä päähän ja 
nyt siirryin havuaikaan.


Pikkujoulukuuset odottavat jo isoa joulua.


Joulunodotusta Rieveli Spassa.
Musiikit valmiina, vastat kuivattuna ladossa...



keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Skumppaglögiä ja kohti itsepäisyyspäivää


Pikkujouluaika ja tässä vinkki retrona vuodelta 2014
skumppaglögi. Tämä on siis kylmäversio ja mielestäni ihan huippu. 
Luin juuri valmiista 
skumppaglögistä joka oli oisko jopa espoolainen keksintö täältä mutta hei,
ei ole vaikea juttu tehdä
ihan loistavaa omaa versiota tällä ohjeella:

2/3 osaa hyvää shampanjaa tai kuohuviiniä
1/3 hyvää valmista glögitiivistettä, ruokakaupan glögistä.. tulee niin hyvää kylmänä..
Parasta kaikki kylmänä.

Koristeeksi:
kanelitankoja
tähtianiksia


 Tässä vähän tarjoilumallia.
Mantelia, pähkinöitä, koristeltuja pipareita.
Kaikkea hyvää ja kivaa..

DIY makuuhuoneeseen... peura valvoo...
gebardi vaanii seeproja..

Epävirallinen Lahden uudistetun Alkon gluteenittomien oluiden testi!
 Gluteenittomia oluita oli mukana viisi, poislukien Kukko oluet sekä 
inkivääriolut. Naisosalliset arvioivat.
Tässä järjestys katsottavissa ko. kuvasta.


torstai 26. lokakuuta 2017

Saaristossa maakrapuna

 Tämä ei ole Italiasta - eikä Rääveliltä.
Taustalla kaukana häämöttää Tallinna.
Sain kunnian tutustua Strömsön lähistön saaristoon syksyllä ja 
olin otettu.Toki tuijat oli mantereelta tuotu, mutta sopivat 
mallikkaasti miljööseen.
En nyt vain voi kuin hiljaisesti hämmästellä tätä ahkeruutta
mitä täällä saaristossa harrastetaan. Mukavan rennosti, mutta
aikaiseksi saadaan vaikka mitä. 
Olen otettu. Monta hyvää ideaa jäi takataskuun.
Kiitos hyvälle oppaalleni sekä kiitolisena mökkien omistajille, joiden
mökeillä sain vierailla.

Syyskuun loppupäivät hehkuivat toisin kuin
sisämaan päivät hyytävinen tuulineen.
Strömsön alueella tosiaan säätkin suosivat kuten 
muutkin toimet paremmin - ainakin kokemukseni perusteella.


Aurinko painuu alas ja varjot paljastavat saarien kallioiden muodot.
Onko tämä virtahevonkuono vai sukellusveneen silhuetti..


Rauha, luonnonläheisyys, vain me - ei muita kulkijoita veneellä, vesillä.
Vain ilmanvaltijoita; sorsia, merimetsoja, joutsenia ja olisiko ollut 
hanhia. Meri helli loivilla aalloilla, lämmintä ja turvallista.

Tuttu stoppi monelle Strömsössä.

Matka joka muutti paljon itsessäni ja suhtautumisessani luontoon, sen monimuotoisuuteen sekä myös metsästykseen. 
Nyt ymmärrän maakrapuna monta asiaa aivan uusin silmin.
Miksi sen mustan silkkisen minkin oloa ei katsota suopeasti tai miten luonnolliselta metsästyksen omavaraisuus näyttäytyy.
Tuliko minusta tämän kokemuksen myötä EräPirkko tai oikeastaan EräIpa?
Tämä pohdinta tuntuu jopa itsestäni naurettavalta. Olen ollut sitä aina 
ja tuskin se pois lähtee kuten ei lähde raidat seepraltakaan.

On tämä niin söpöä, ikuisesti yhdessä.


Tällaista näkyä ei näy kotijärvelläni Räävelillä.
Tässäkohdin lienee aseen piippu jo kohdistunut joihinkin näistä kavereista, kääk!


Ahkeria ovat ulkosaariston mökkiväki. Kumarrus!
Meren armoton voima taltutetaan aallonmurtajilla - olisiko jopa käsivoimin?
Kun me maakravut sisävesillä annamme periksi luonnonvoimille,
nämä kaverit täällä rakentelevat aallonmurtajia ja siinä sivussa tulee laguuneja
joihin on helppo ja turvallista laskea veneellä.
Ja mitkä maisemallisesti ovat hitsin hyvän-näköisiä ja myös toiminnallisia.
Olen vaikuttunut.

Juuri tästä on kyse.
Kaukana siintää Tallinna ja edessä avomeri.
Kaikkea upeaa saa aikaiseksi kun on mielikuvitusta. Kadehdin ottaen huomioon olosuhteet. Kaikki tuijat ja mullat tuodaan tänne veneellä.

Kuva on kapeikosta jossa joutsenet ovat hetki sitten
"siivonneet" oloaan.



Luonto helli meitä kuin lahjaksi syyskuun viimepäivinä. Aurinkoa, lämmintä ja lempeää tuulta. 

Meri hellii ja pistää pohtimaan syntyjä syviä.

Ensimmäinen tutustuminen Suomen saaristoon vaikutti.
Sisämaan kasvattina ja luontoihmisenä antoi aivan uuden - 
lempeän, rennon, vapaan mutta toisaalta saariston karun kuvan 
hyvin esiin. 
Luonto on ankara, sen tuoma omavaraisuutta mikä kiehtoo.
Monta asiaa lähti omalle mökille jalostettavaksi.

Toki tämä ei tarkoita että oltaisiin kaikinpuolin omavaraisia, mutta
tässä maailmatilassa kuulostaa niin hyvälle. Olen otettu.
Oman saariston yhteisöllisyys on Strömsöläisyydellään omanoloinen. 
Yhteisöllisyys hämmästyttää, samalla kiehtoo.

Mitä opin?
Aurinkoa ja tuulta käytetään energiana.
Omavaraisuus.
Tuoretta kalaa, lintuja ja riistaa on tarjolla runsainmitoin.
Illoin otetaan rennosti. Nautitaan ystävistä, saarten naapureista,
rentoudutaan porealtaassa.

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Pikkujuhannus 2017 Villa Rievelissä


Hyvää Juhannusta 2017. 
Vaikka nyt olenkin etukenossa toivotuksineni, niin mikä
ettei voisi viettää pikkujuhannusta kuten vietetään pikkujoulua.
Nyt kun elämä on helpottanut, on mukava kuunnella omaa sieluninnostusta
 ja mentävä sen kuiskausten mukana. Asiat loksahtavat paikoilleen yllättäin ilman suuria ponnisteluja.
Tänä Jussina on aika viettää keskikesänjuhlaa 
jossain aivan uudessa ympäristössä ja uusien rakkaiden ihmisten kanssa.
Mutta tämä juhannusjuttu piti tehdä siskon kanssa hyvien juttujen kera.



Juhannusyöntaikoja.
Seitsemän kukkaa tyynyn alle juhannusyönä ja näet unessa jotain?
Näillä vuosilla voi heittää jo vähän huumorin puolelle. 
Josko vähän "vahvemmat" kukat toisi daameille tähän hetkeen 
tarpeellisia unikavereita. Pitkiä, rohkelikkoja, helliä, teräviä, oikealla tavalla vahvoja, taitavia ....
Nokkosta, kuusenkerkkää, ehkä vuohenputkea pistelemään ;-)

Juhannuspolkkaa kuistille. 
Vaikka savon puolella ollaan fyysisesti,
hämäläisissä sielun ja värien maailmassa mennään.


Salon valmistuminen vaati perinteistä hämäläistä sahtia,
joka saattoi olla hieman raakaa..
Kiitos Exo!
Pikkujuhannuksen sääkin oli aivan täydellinen: tyyni, aurinkoinen, lämmin, saateeton ja lähes hyttysvapaa.

Pizzauuni lämpimäksi ja juhannusruokaa.




Vaikka on ollut myöhäinen kevät/kesä, 
joka vuosi luonto kirii.
Kesäkukat ovat sittenkin parhaimmillaan.
Kaikki hyvin.


Suomi 100 juhlavuosi. Juhlitaan sitä tänä vuonna näin.


Juhannuspallo vuosikerralta 2014.
Jos kerran joulupalloja, miksi ei juhannuspallo?


Kuopukseni täyttää kahden päivän päästä 18- vuotta. Täysi-ikäinen, mutta silti äidin muru.
Kurkkasin hänen aittaansa ja ajanhammas on purrut. Linnunsulat ja pesät ovat vaihtuneet hopeasiipiin ja cabineihin. Tulivuoret ja kivet ydinfysiikkaan. Ilkku autokouluun ja kohta autoon. Aitan oma luola (Yönsilmä) Espoon solukämppään.
Näin elämä kuljettaa, olen ylpeä viisaista keskusteluista ja ajatuksista.
Onnea Mikke.


Laituriterveisiä,
pitäisi vielä laituri laskea... apuja?

Tässä vielä juhannukseksi runoilija Rumin runo 1200-luvulta, jonka bongasin
 äsken Leeni Peltosen kolumnista!

Ihmisenä oleminen on vierasmaja.
Joka aamu tulee uusi vieras.
Ilo, masennus, ilkeys, äkillinen tietoisuuden hetki,
kaikki tulevat kuin odottamattomat vieraat.

Toivota tervetulleeksi ja viihdytä niitä kaikkia!
Vaikka ne olisivat murheiden joukkio,
joka raastaa talosi raivokkaasti tyhjäksi huonekaluista.
Kohtele jokaista vierasta kunnioittavasti.
He voivat olla tyhjentämässä sinua uutta iloa varten.

Synkkä ajatus, häpeä, kauna - 
Ota ne vastaan nauraen ja kutsu ne sisään.
Ole kiitollinen kaikista tulijoista
sillä niistä jokainen on lähetetty 
oppaaksi tuonpuoleisesta.

Että silleen, siinäpä viestiä sisäiselle personal trainerille ;-)

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Hauskaa Vappua 2017 - töyssyillä ja ilman, simakisan voittaja

Vappusimat on laitettu tekeytymään ja odottamaan juhlaa.
Kun on tätä ylienergiaa, niin se pitää laittaa kiertämään.
Munkkien ja kunnon siman tekemiseen minulla ei riitä kärsivällisyys.
Joten tyydyin "kaupan" juomaan ja kaivelin viime vuoden
vappukuvan etikettiin. Tiedostoista löytyi vanhoja etikettipohjia ja 
saapas nähdä mitä tälle vapulle syntyy.

Tuo turkoosijuoma on nimeltään "Töyssy". Virallisesti se sisältää
kossua ja paketillisen mynthon-pastilleja.
Oman version tein Leijona - viinasta lisäämällä siihen koivunmahlaa, joka 
pehmitti tappotulisuutta ;-).

Jahas, tässä kisasimat. Nyt pitäisi valita paras?
Valinta menee nyt visuaaliselle puolelle, koska kaikki
"simat" olivat melkolailla alkokamaa.
Vasemmalta eka vihreä huppuinen vai toisellapuolella 
sateenkaarisima?
Jury valitsi  Solen sateenkaaripullon kauniina, mutta 
myös rekvisiitasta ;-) suurenna kuvaa ja katso mitä on 
laitettu serpenttiinillä kiinni.  Onnea Sole!

Töölöstä tärähti "Töyssy". 
Loistavan raikas tämä vapun uusi tekele:
Pieni pullo Leijona-viinaa ja murskaa sekaan rasia 
vahvoja Mynthoneja... ja kyllä oli aamulla raikas hengitys.
Kiitos Pekalle vinkistä ja ohjeesta.

Pääruoaksi rakensimme vietnamilaisia rullia.
Freshiä korianteria ja minttua.

Jälkiruoaksi Anun herkkuja: Bebet ja mansikat.

Loistoporukalla Helsingin yöhön ja aamulla piknikille Ullanlinnanmäelle...hauskaa vappua.

Aperol fritz drinkki on aina takuuvarma ja kivan
värinen. 

Tänä vappuna ei syödä hamppareita eikä nakki/perunasalaattia.
Sukellamme ystävien kanssa korealaisvietnamilaisfilippiininäiseen ruokamaailmaan.
Korealainen kimchi on muhinut jo 3 päivää kaapissa. 
Hiukan on herännyt epäillys, tuleeeko siitä syötävää
vapunpäivän brunssille. Jääkaapissa tuoksuu/haisee hurjalle.

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Hyvää Pääsiäistä 2017 - Via Villa Rieveli

Perinteinen pääsiäisvaellus, Via Villa Rieveli, naapurien kautta kasvihuoneelle.
Ulkona +2 astetta, pääsiäishuoneessa +18.
Kesäkeittiö on putipuhdas, hämeenviiri nostettu ja hämäläisten
laulu laulettu.



Joka vuosi jotain uutta. Marioiden kaveriksi tuli pronssinen
First Lady.



"Kun taas tulee hetki sininen ..."
Pitkänperjantain sininen hetki.
Tänä vuonna ei ollut piiitkäperjantai. Iloisesti
ystävien kanssa virvottiin naapurit ja yritettiin muistella 
pääsiäisaiheisia lauluja. 


Aamiainen Rievelillä.

Tänä vuonna ei lammasta päästetty pöytään.
Löimme pizzauunin tulille. 15 pizzaa taiottiin ja vain muutama jäi iltapalaksi.
Virvon varvon tuoreeks terveeks, pizza sulle, palkka mulle.
Pääsiäishanukka odottaa vielä valmistusta.
Vielä ei löytynyt tuoretta hanua.